Patruunatalo pukeutui juhlaan

Lumet ovat täällä etelässä kaikonneet, raparperit ja krookukset alkavat puskea maasta. Nyt tekisi mieli kirjoittaa niin taimikasvatuksesta kuin puutarhan kevättöistäkin. Mutäta ei kuitenkaan, maltetaan vielä hetki näiden kanssa. Viikko sitten sain nimittäin olla mukana taas jossakin todella mielenkiintoisessa; tehtävänä suunnitella ja toteuttaa tilakoristelut luonnonmateriaaleilla.

Yleensä parhaan palkinnon itselleen työstä saa, kun siinä on sopivasti haastetta, vapautta ja tietysti sitä itselle mieleistä tekemistä. Sitähän tässäkin oli. Luonnonmateriaalien käyttö erilaisessa tilakoristelussa – ensimmäisenä tuleeä ehkä mieleen maaseudulla kotona tai muuten luonnon helmassa pidettävät kesähäät tai syntymäpäivät. Nyt oli kuitenkin kevät, ja vielä myöhässä oleva sellainen, niin että juuri mitään tuoretta vihreää ei maastosta löytynyt. Huoneita oli useita ja ne olivat isoja, niin että mitkään aivan pienet piiperrykset eivät tulleet kyseeseen. Vieraille, soittajille ja muulle väelle oli myös oltava väljästi tilaa, niin että koristeet näkyisivät, mutta eivät olisi tiellä. Niin ja tietysti materiaalikulujenkin tulisi pysyä minimissä. No, onneksi illan ruokalistankin teemana oli METSÄ, niin kaikki tämä oli toteutettavissa.

Viehkoja vieheitä

   

Tapahtuman järjestäjien vieheet olivat tietysti teeman mukaist.Osa sijoitti sen hiuksiin, osa pukuun. Koristeen kun on pysyttävä kiinni, joskus vauhdikkaissakin tilanteissa, näytettävä kauniilta vielä useamman tunnin jäleenkin. Jos koristeita on tehtävänä useita, sen olisi oltava myös suhteellisen yksinkertainen tehdä, sillä niiden näpertely ei voi viedä kohtuutonta osuutta koko koristelu-urakasta.
Korvissa kaikuu edelleen sidonnan opettajan viesti vuosien takaa: ”tekniikka ei saa näkyä”. Tuo on ehkä haastavinta vieheen teossa, etenkin jos sinulla ei ole käytössä sidonnan erikoisvälineitä, vaan esim. kiinnitys tehdään tavallisella hakaneulalla. Eli kaikkia keinoja on monesti otettava käyttöön: ohutta rautalankaa, kuumaliimaa, niin sen neulan lisäksi. Ja kaikki tämä sitten nätisti piiloon!

Oikea asetelma oikeaan paikkaan

Luonnonmateriaaleista tehty asetelma on vähintään yhtä tarkka asemastaan kuin kaikki muutkin; hienonkin asetelman voi pilata sopimattomalla paikalla. Patruunatalon miljöö antoi upeita puitteita asetelmille, korkeita valkoisia kaakelitakkoja, tilavia huoneita, korkeita ikkunoita.

Oksaan on sidottu tuijan pieniä oksia, helminukkajäkkärää sekä muutama lyhtykoison oranssi, kuivattu hedelmä.

     

Suomineito. Metsästä löytynyt graniittikivikin pääsi juhliin, Pohjois-Suomi somistuksen saaneena.

  

Vihreiden lehtien puhkeamista piti hieman avittaa tuomalla lehtipuiden oksia sisätiloihin jo vajaa kuukausi ennen tapahtumaa.
Kaakeliuunin pieni syvennys kaipasi jotain, kovaa ja pehmeää… Graniittia pohjana tässäkin.

Kattauksen kaverit

Mutta kuinka itse ruokailu? Tärkeintä on tietysti mukava tunnelma ja vieraat, mutta ei estetiikkaan panostaminenkaan ole haitaksi. Se on kuin pikantti lisämaku jälkiruuassa tai viihdyttävä musiikkiesitys. Hienointa olisi, jos vieraille tulisi vau – elämys heidän astuessaan huoneeseen, ”juuri tähän pöytään haluan istua”.
Tällä kertaa mentiin ”yksinkertainen on kaunista” – linjalla eli muutamalla vihreällä ja värikkäällä elementillä koristeltuja oksia kattaukseen. Koristeet oli myös tehty niin, että ne eivät tarvinneet vettä eli sopivista maljakoista tai koristeiden tuoreena kestämisestä ei tarvinnut huolehtia. Jokaisen pöydän koristeesta tuli omanlaisensa,vaikka materiaalit olivatkin samat. Tästä piti huolen luonnon monimuotoisuus, jokainen oksa on ainutlaatuinen.

 

Juhlat ovat aina ihania, olet sitten paikalla vieraana tai töissä. Tai teet töitä ennakolta, niin että vieraat voisivat saada paikalla elämyksiä, pieniä lumouksia.

Nyt suunnataan katseet pihalle ja elämään heräävään luontoon. Kesä lähestyy, vaikkakin hissutellen…

 

Voiko kuiva ja kuollut olla kaunista?

Kuivakukat. Ovatko ne jotenkin menneen ajan juttu? Jotakin epämuodikasta? Ne kerää pölyä ja karisee, haalistuu ja varisee. Totta, että kuivakukat eivät sovi joka tilanteeseen, mutta niille on paikkansa. Muistan vieläkin, kun tein ensimmäistä kuivakukkatyötäni noin 25 vuotta sitten. Olin hankkinut kranssinpohjan kuivaoasiksesta ja siihen syntyi harjoitustyö, jossa oli mm. kuivattuja ruusuja, ikiviuhkoja ja sammalta. Ajan kulumisen osaan hahmottaa siitä, että vanhin poika konttaili lattialla eikä vielä päässyt osallistumaan harrastukseen. Ja tuo kranssi minulla on edelleen tallella, se on seurannut asunnosta toiseen ollen monenlaisissa huoneissa. Nyt se on taas keittiössä eli on päässyt siihen ympäristöön mihin syntyikin. Välillä uusien kukkien vaihtoa rapistuneiden tilalle ja suihkaukset hiuslakkaa, niin se on taas melkein kuin uusi. Ja pitäähän ajan patinan näkyäkin, vähän kuin huonekaluissa.

Muistojen kranssi.
Paitsi oasispohjaan, isompia töitä olen tehnyt kanaverkkoon käärittyyn rahkasammalpohjaan. Tuota ”pakettia” on sitten helppo muotoilla halutun muotoiseksi. Aivan kaikki kuivakukat tuohon pohjaan ei mene, koska varren on oltava suhteellisen tanakka, mutta hennompien materiaalien kohdalla voi ottaa kuumaliimapistoolin avuksi.
Vanhoja kuivakukkatöitä taulujen seurana.
Tässä kranssissa on käytetty helminukkajäkkärän lisäksi mm. luonnokasveja ja kauraa.
Kukkia ei myöskään aina tarvitse olla paljon, että ne täyttävät vaaditun tilan tai näyttävät hyviltä. Usein vähemmän on enemmän, tässäkin. Kauniiseen oksaan voi esim. sitoa ohuella rautalangalla tai liimata kuumaliimalla pienen kuivakukkakimpun tai kukinnon. Muuta ei tarvita.
Kuivakukat vaativat viljeltyinä yleensä melko pitkän kasvatusajan, joten kylvöaika alkaa olla käsillä, mikäli haluat sellaiseen puuhaan ryhtyä.

Ikiviuhko on yksi yleisimpiä siemenestä kasvatettavia kuivakukkia, samoin kuin herttaikikukka, erilaiset olkikukat ja paperikukka. Myös esim. kotilokukan ”suppiloita” voi käyttää monella tapaa kuivakukkatöihin.

Kuivakukka-asetelmia voi myös tehdä, vaikka ei olisi kasvattanut mitään. Tässä maljakkoon kuivuneiden oksien seuraan ovat päässeet tuijan oksat sekä komeamaksaruohon kukinnot. Maljakon pohjalle vielä pähkinäsekoitusta. Tämä voisi olla oravien suosikki…
 
Yksi omista suosikeita on helminukkajäkkärä (perenna). Jos se löytää mieluisen paikan, se leviää kiitettävästi, niin että sitä riittää niin kuivattavaksi kuin pihan kaunistukseksi.
Luonnosta löytyy tietysti paljon kerättävää, joka on kuivakkaa, valmista materiaalia jo sellaisenaan tai tuoretta kuivattamisen kautta. Palataanpa niihin viimeistään keväämmällä.
Hortensian viime kesän kukintoja pääsi turvaan ihanaan vanhaan amppeliin.
Nyt ”uusi lumi on vanhan surma” – viisauden myötä
Oikein hyvää viikonloppua!