Tarhurin taudinkuva

Harrastushan on jotain kivaa, mukavaa, rentouttavaa ja voimia antavaa. Se saa sinut voimaan paremmin ja ajan kulu unohtuu, kun saa viettää aikaa itselle mukavan asian parissa. Parhaimmillaan syntyy oikea flow; jes, jotain hienoa.

Tulipa mieleen, että tarhureille viime viikot ovat ollet varmaan jotain muutakin. Muutama lomapäivä kului tietysti ulkosalla, niin kuin asiaan kuuluu. Maailma (siis puutarha) täytyy saada valmiiksi (siis niiden normaaleiden kevätkunnostusten lisäksi kaikki koko talven aikana muhineet suunnitelmat ja ajatukset täytäntöön). Noille päiville sattui tietysti odottamattamaton helle, mikä toi uusia muuttujia matkaan.

Tässä siis loman saldo epikriisinä (suomennettuna, ei latinaa):
– Palovammoja niskassa ja käsivarsissa. Potilas ei ole ymmärtänyt suojautua riittävästi voimakkaalta auringonvalolta.  Päätynyt aurinkovoiteiden käyttöön vasta kuumotuksen havaittuaan.
– Useampana päivänä havaittavissa kipua alaselässä ja sen rasittumista. Potilas on pyrkinyt lievittämään oireita iltaisin lepäämällä hetken kovalla lattialla selällään. Tilanne tällöin jonkin verran helpottunut. Lepotaukoja päivän kuluessa ei kuitenkaan ole ollut riittävästi.
– Painavien taakkojen, lähinnä kivien ja multasäkkien, kantaminen on saanut aikaan tilapäistä voimattomuutta.
– Psyykkisiä oireista, lähinnä ajoittaisesta turhautumista. Syynä oman tulkinnan mukaan mm. vuohenputki, juolavehnä, voikukka ja savimaa. Havaittavissa myös tiettyä hajamielisyyttä; tutkimukset vahvistivat, että päässä surraa samaan aikaan liikaa erilaisa suunnitelmia ja ajatuksia. Vaikeuksia keskittyä yhteen asiaan, kun havaitsee eri puolilla pihaa tekemättömiä töitä, saa uusia ideoita tai rientää valokuvaamaan kukkaan puhjennutta uutta kasvia.
– Esteettisiä haittoja; pääasiassa jaloissa, mutta myös muissa kehon osissa ilmenee kutiavia, punaisia läikkiä. Aiheuttajana jonkin, erityisesti iltaisin esiintyvä hyönteislaji. Oireita on lääkitty voiteilla, mutta toistaiseksi melko huonoin tuloksin.  Esteettisiä haittoja lienee myös ns. työmiehen kädet (multaa kynsien alla, katkenneita kynsiä, naarmuja) sekä jalat (groksit työkenkinä puutarhassa eivät ehkä ole keikkein järkevimmät, mutta kun on kesä ja helle…).
– Ajatus lottovoitosta ja sen suomista mahdollisuuksista puutarhassa on alkanut ajoittain kiusaamaan potilasta, vaikka todellisuudessa hän ei ole harrastanut uhkapelejä sitten nuoruusvuosien.

Kaiken kaikkiaan siis vakava ja monialainen taudinkuva, joka puhkeaa yleensä aina keväisin. Suurimman osan oireista olisi voinut välttää vähän fiksummalla käytöksellä, mutta ”mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi”. Kenellä viiraa mistäkin ja mitä näitä nyt on…

Mut on tää vaan niin maaliman hauskaa!:)
Mukavaa kuopsutusviikkoa, kaikesta huolimatta.

Patruunatalo pukeutui juhlaan

Lumet ovat täällä etelässä kaikonneet, raparperit ja krookukset alkavat puskea maasta. Nyt tekisi mieli kirjoittaa niin taimikasvatuksesta kuin puutarhan kevättöistäkin. Mutäta ei kuitenkaan, maltetaan vielä hetki näiden kanssa. Viikko sitten sain nimittäin olla mukana taas jossakin todella mielenkiintoisessa; tehtävänä suunnitella ja toteuttaa tilakoristelut luonnonmateriaaleilla.

Yleensä parhaan palkinnon itselleen työstä saa, kun siinä on sopivasti haastetta, vapautta ja tietysti sitä itselle mieleistä tekemistä. Sitähän tässäkin oli. Luonnonmateriaalien käyttö erilaisessa tilakoristelussa – ensimmäisenä tuleeä ehkä mieleen maaseudulla kotona tai muuten luonnon helmassa pidettävät kesähäät tai syntymäpäivät. Nyt oli kuitenkin kevät, ja vielä myöhässä oleva sellainen, niin että juuri mitään tuoretta vihreää ei maastosta löytynyt. Huoneita oli useita ja ne olivat isoja, niin että mitkään aivan pienet piiperrykset eivät tulleet kyseeseen. Vieraille, soittajille ja muulle väelle oli myös oltava väljästi tilaa, niin että koristeet näkyisivät, mutta eivät olisi tiellä. Niin ja tietysti materiaalikulujenkin tulisi pysyä minimissä. No, onneksi illan ruokalistankin teemana oli METSÄ, niin kaikki tämä oli toteutettavissa.

Viehkoja vieheitä

   

Tapahtuman järjestäjien vieheet olivat tietysti teeman mukaist.Osa sijoitti sen hiuksiin, osa pukuun. Koristeen kun on pysyttävä kiinni, joskus vauhdikkaissakin tilanteissa, näytettävä kauniilta vielä useamman tunnin jäleenkin. Jos koristeita on tehtävänä useita, sen olisi oltava myös suhteellisen yksinkertainen tehdä, sillä niiden näpertely ei voi viedä kohtuutonta osuutta koko koristelu-urakasta.
Korvissa kaikuu edelleen sidonnan opettajan viesti vuosien takaa: ”tekniikka ei saa näkyä”. Tuo on ehkä haastavinta vieheen teossa, etenkin jos sinulla ei ole käytössä sidonnan erikoisvälineitä, vaan esim. kiinnitys tehdään tavallisella hakaneulalla. Eli kaikkia keinoja on monesti otettava käyttöön: ohutta rautalankaa, kuumaliimaa, niin sen neulan lisäksi. Ja kaikki tämä sitten nätisti piiloon!

Oikea asetelma oikeaan paikkaan

Luonnonmateriaaleista tehty asetelma on vähintään yhtä tarkka asemastaan kuin kaikki muutkin; hienonkin asetelman voi pilata sopimattomalla paikalla. Patruunatalon miljöö antoi upeita puitteita asetelmille, korkeita valkoisia kaakelitakkoja, tilavia huoneita, korkeita ikkunoita.

Oksaan on sidottu tuijan pieniä oksia, helminukkajäkkärää sekä muutama lyhtykoison oranssi, kuivattu hedelmä.

     

Suomineito. Metsästä löytynyt graniittikivikin pääsi juhliin, Pohjois-Suomi somistuksen saaneena.

  

Vihreiden lehtien puhkeamista piti hieman avittaa tuomalla lehtipuiden oksia sisätiloihin jo vajaa kuukausi ennen tapahtumaa.
Kaakeliuunin pieni syvennys kaipasi jotain, kovaa ja pehmeää… Graniittia pohjana tässäkin.

Kattauksen kaverit

Mutta kuinka itse ruokailu? Tärkeintä on tietysti mukava tunnelma ja vieraat, mutta ei estetiikkaan panostaminenkaan ole haitaksi. Se on kuin pikantti lisämaku jälkiruuassa tai viihdyttävä musiikkiesitys. Hienointa olisi, jos vieraille tulisi vau – elämys heidän astuessaan huoneeseen, ”juuri tähän pöytään haluan istua”.
Tällä kertaa mentiin ”yksinkertainen on kaunista” – linjalla eli muutamalla vihreällä ja värikkäällä elementillä koristeltuja oksia kattaukseen. Koristeet oli myös tehty niin, että ne eivät tarvinneet vettä eli sopivista maljakoista tai koristeiden tuoreena kestämisestä ei tarvinnut huolehtia. Jokaisen pöydän koristeesta tuli omanlaisensa,vaikka materiaalit olivatkin samat. Tästä piti huolen luonnon monimuotoisuus, jokainen oksa on ainutlaatuinen.

 

Juhlat ovat aina ihania, olet sitten paikalla vieraana tai töissä. Tai teet töitä ennakolta, niin että vieraat voisivat saada paikalla elämyksiä, pieniä lumouksia.

Nyt suunnataan katseet pihalle ja elämään heräävään luontoon. Kesä lähestyy, vaikkakin hissutellen…

 

Kaunis on luoksenne kaipuu

Tällä hetkellä reissussa, joten kuinkahan kotona pärjätään? Ruukkukukat saivat varmaan riittävästi vettä ennen lähtöä. Nythän ei onneksi ole vielä kuumaa lasikuisitissakaan, joten se ei tuota ongelmaa. Mutta kuinkanhan kylvökset, jotka on ennätetty tehdä? Vesimelonit ja pelargoniat on taimella ja ensimmäiset tomaatit ennätetty laittaa multaan. Kuinka ihmeessä niiden käy neljän päivän poissaolon aikana? Huoltahan se aina tuottaa, kun joutuu jättämään kodin ja kasvit. Kesällä tämä tällainen mahoton reissaaminen olisi vieläkin hankalanpaa, kun aina on vielä enemmän huolehdittavia. Pitäisi olla kotona tukemassa, leikkaamassa, kuopsuttamassa ja kaivamassa. Mansikoita täytyisi poimia, pinaattia ja tilliä pakasta ja käydä taistoa rikkaruohoja vastaan. Voiko tarhuri koskaan kasvukautena rentoutua matkoillaan? Oletko ehkä sinä onnistunut ja löytänyt tavan katkaista tuon napanuoran kasvikuntaan, aina tilapäisesti?


Tilapäisen poissalon lisäksi kaipuuta voi tuottaa myös puutarhan tai vaikka parvekkeen lopullinen menettäminen. Itse olen toiminut jo pitkään ikäihmisten parissa ja olen konkreettisesti nähnyt ja kuullut oman pihan menettämisen tuskan. Omasta pihasta kerrotaan vielä vuosien jälkeen ja muistetaan kukkia ja tuoksuja, joita pihassa on ollut. Osa haluaa mennä pihalla käymään, jos se vain on mahdollista, mutta on heitäkin, joille kotoa lähtö esim. palvelukotiin on ollut niin rankka paikka, että siellä ei haluta edes mennä käymään. Pihaa on rakennettu ja vaalittu ehkä vuosikymmentenkin ajan, joten siitä on tullut kuin oma lapsi. Onkin ollut ihanaa olla mukana keskustelemassa ikäihmisten kanssa heidän pihoistaan, suunnittelemassa heidän kanssaan istutuksia palvelutalojen pihoille sekä tekemässä kukka-asetelmia yhdessä. ”Ihan itsekö minä tämän tein”. ”Saanko viedä tämän omaan huoneeseen?” Kukat, kasvit ja itse tekeminen tuottaa suunnatonta iloa, joka iässä.


Tutun pihapiirin tai parvekkeen voi joutua jättämään myös yhtäkkisesti sairauden, avioeron tai vaikkapa työpaikan vaihdoksen vuoksi. Onko jonkun itse rakennetun jättäminen tuottanut sinulle tuskaa? Oletko voinut hyvillä mielin jättää itse rakennetun toisen haltuun, niin että hän voi jatkaa siitä, mihin jäit? Vailla kateutta ja katkeruutta. Haikeutta ja häivähdys suruakin tähän kuitenkin varmaan liittyy, ainakin jonkin aikaa. Näin, vaikka valinta olisi oma. Vaikkapa silloin, kun siirtyy omakotitalosta toiseen syystä tai toisesta.
Muistan joskus lukeneeni puutarhaharrastajasta, joka kuljetti uuteen pihaansa useamman traktorikärryllisen kasveja vanhasta pihastaan. Ja vanhaankin jäi vielä täysi viherkertymä. Minäkin lastasin muuttoauton kyytiin reilu 1,5 vuotta sitten kasveja vanhan kodin pihasta, niitä itselle rakkaita ja huolella vaalittuja. Ne olivat ikään kuin matkamuistoja, jotka toivottavasti jatkavat nyt elämäänsä uudessa ympäristössä. Nämä matkamuistot eivät pölyynny kirjahyllyssä, vaan jos uuden kodin maaperä on niille suotuisa, ne jatkavat kukoistustaan, ehkäpä jopa paremmin kuin alkuperäisessä kodissaan.


    


Ainakin maalla kasvaneiden ja eläneiden joukossa myös tuttujen marjamaiden jättäminen voi olla raskasta.





Puutarhan rinnalla lemmikitkin voi olla kaipuun kohde, tuskallisen tai kauniin.

Voiko kuiva ja kuollut olla kaunista?

Kuivakukat. Ovatko ne jotenkin menneen ajan juttu? Jotakin epämuodikasta? Ne kerää pölyä ja karisee, haalistuu ja varisee. Totta, että kuivakukat eivät sovi joka tilanteeseen, mutta niille on paikkansa. Muistan vieläkin, kun tein ensimmäistä kuivakukkatyötäni noin 25 vuotta sitten. Olin hankkinut kranssinpohjan kuivaoasiksesta ja siihen syntyi harjoitustyö, jossa oli mm. kuivattuja ruusuja, ikiviuhkoja ja sammalta. Ajan kulumisen osaan hahmottaa siitä, että vanhin poika konttaili lattialla eikä vielä päässyt osallistumaan harrastukseen. Ja tuo kranssi minulla on edelleen tallella, se on seurannut asunnosta toiseen ollen monenlaisissa huoneissa. Nyt se on taas keittiössä eli on päässyt siihen ympäristöön mihin syntyikin. Välillä uusien kukkien vaihtoa rapistuneiden tilalle ja suihkaukset hiuslakkaa, niin se on taas melkein kuin uusi. Ja pitäähän ajan patinan näkyäkin, vähän kuin huonekaluissa.

Muistojen kranssi.
Paitsi oasispohjaan, isompia töitä olen tehnyt kanaverkkoon käärittyyn rahkasammalpohjaan. Tuota ”pakettia” on sitten helppo muotoilla halutun muotoiseksi. Aivan kaikki kuivakukat tuohon pohjaan ei mene, koska varren on oltava suhteellisen tanakka, mutta hennompien materiaalien kohdalla voi ottaa kuumaliimapistoolin avuksi.
Vanhoja kuivakukkatöitä taulujen seurana.
Tässä kranssissa on käytetty helminukkajäkkärän lisäksi mm. luonnokasveja ja kauraa.
Kukkia ei myöskään aina tarvitse olla paljon, että ne täyttävät vaaditun tilan tai näyttävät hyviltä. Usein vähemmän on enemmän, tässäkin. Kauniiseen oksaan voi esim. sitoa ohuella rautalangalla tai liimata kuumaliimalla pienen kuivakukkakimpun tai kukinnon. Muuta ei tarvita.
Kuivakukat vaativat viljeltyinä yleensä melko pitkän kasvatusajan, joten kylvöaika alkaa olla käsillä, mikäli haluat sellaiseen puuhaan ryhtyä.

Ikiviuhko on yksi yleisimpiä siemenestä kasvatettavia kuivakukkia, samoin kuin herttaikikukka, erilaiset olkikukat ja paperikukka. Myös esim. kotilokukan ”suppiloita” voi käyttää monella tapaa kuivakukkatöihin.

Kuivakukka-asetelmia voi myös tehdä, vaikka ei olisi kasvattanut mitään. Tässä maljakkoon kuivuneiden oksien seuraan ovat päässeet tuijan oksat sekä komeamaksaruohon kukinnot. Maljakon pohjalle vielä pähkinäsekoitusta. Tämä voisi olla oravien suosikki…
 
Yksi omista suosikeita on helminukkajäkkärä (perenna). Jos se löytää mieluisen paikan, se leviää kiitettävästi, niin että sitä riittää niin kuivattavaksi kuin pihan kaunistukseksi.
Luonnosta löytyy tietysti paljon kerättävää, joka on kuivakkaa, valmista materiaalia jo sellaisenaan tai tuoretta kuivattamisen kautta. Palataanpa niihin viimeistään keväämmällä.
Hortensian viime kesän kukintoja pääsi turvaan ihanaan vanhaan amppeliin.
Nyt ”uusi lumi on vanhan surma” – viisauden myötä
Oikein hyvää viikonloppua!  

Positivistin elämää


Kun kevään aurinko paistaa, on helppo olla positiivinen. Kevään ja kesänkin suhteen. Kyllä se kesä sieltä tulee ja on takuulla lämpimämpi ja aurinkoisempi kuin viime vuonna. Johan se on tilastollinen tosiasia, että kahta kylmää ja sateista kesää ei voi olla peräkkäin. Itse asiassa kaikki puutarhaharrastajat taitavat olla positivisteja, sillä niin usein jokin menee pieleen (eli ei niin kuin minä suunnittelin). Kun ummistan silmät vielä tähän aikaan vuodesta näen vain värikkäitä, notkuvia marjaterttuja, silkkisen vihreitä nurmikoita ja kukoistavia kukkapenkkejä ilman rikkaruohoja. Tomaateista tulee ihanan mehukkaita, perunoissa ei ole sen paremmin rupia kuin ruttoakaan ja uutuuksien kokeilu ei olisi voinut onnistua paremmin.

No, onneksi ihmisen, ja erityisesti puutarhurin, muisti on lyhyt. Viime vuoden murheet ja työmäärä on unohdettu. Tervetuloa siis ihana, lämmin ja aurinkoinen kesä. On aika paitsi unelmoida, myös suunnitella uutta.

Tämä positivismi tuottaa minulle myös muita seurauksia. Tekee mieli kasvattaa jotakin, joka ei välttämättä näillä leveysasteilla menesty tai ehdi kasvattaa hedelmiä. Kaikenlaiset siemenet suorastaan huutavat päästä kosteaan mullan syleilyyn. Nyt kuppeihin ovat päätyneet jo myskikurpitsan ja vesimelonin siemenet, ei pussista vaan ihan ”luomuna”. Poika kun rakastaa yli kaiken vesimelonia, niin olisihan se valtaisa säästökin, kun vesimeloniviljelmä tuottaisi koko kesän komeita hedelmiä. Ei ole aavistustakaan, kuinka tässä käy ilman kasvihuonetta, mutta jos oikein huonosti, niin tuloksena on kuitenkin ehkä maanpeitekasvi.

Odotellaan…
Jotain jo useamman vuoden kokeiltuakin puutarhasta löytyy. Ehkä viiniköynnökset eivät täällä Etelä-Suomessa ole enää niinkään eksoottisia taivasalla, mutta minulle ne olivat uusi tuttavuus, joiden kanssa on nyt kaksi kesää opeteltu elämään. Ensimmäisenä kesänä muuton jälkeen ei tullut minkäänlaisia rypäleitä, vain jättimäisiä lehtiä ja paljon. Viime kesänä, sateen ja kylmän keskellä, sitten kypsyi sangollinen rypäleitä. Nyt olin jo antanut valistaa itseäni sen verran, että karsin lehtiä köynnöksestä pitkin kesää. Näin rypäleet saivat edes ne muutamat harvat auringonsäteet, mitä tarjolla oli. Ensi kesän runsasta rypälesatoa siis odotellessa…

Ensimmäistä kertaa maijaan pääsi rypäleitä.
Sato ei ollut suuren suuri, mutta toivottavasti laatu korvaa määrän.

  

Sateisena syyspäivänä korjattua satoa.


Tänään pöydälle oli ilmestynyt kuivakukkakimpusta kaksi ihanaa hortensian pikku kukkaa. Ensi kerralla taidammekin kurkistaa kuivakukkien ihmeelliseen maailmaan. Itse asiassa ne ovatkin nyt ajankohtaisia, jos niitä on aikonut itse kasvattaa siemenestä asti. 
  

 

Kukkaihmisen tuntomerkit


Oletko sinäkin kukka- tai puutarhaihminen? Sen tietysti huomaa helposti pihalta tai parvekkeelta, se tuoksuu ja näkyy kauas. Sen huomaa ostoskärrystäsi erityisesti keväällä. Multa- ja siemenpusseja sujahtaa huomaamatta kärryyn ruokaostosten joukkoon. Sen huomaa postilaatikosta, minne tipahtelee aika ajoin erilaisia puutarha- ja siemenkuvastoja sekä puutarhalehtiä. Pyykkinarulla kuivuu erilaisia puutarhahanskoja, jos ne eivät sitten ole kaikki kylvetty ympäri pihaa (eli unohtuneet aina sinne, missä edellinen homma on jokin pakottavan syyn takia keskeytynyt). Kauhtuneet vaatteet eivät päädy roskiin tai keltaiseen keräyslaatikkoon, sillä niitähän voi vielä hyvin käyttää puutarhahommissa.

Sitten vielä tietysti vielä nämä perinteiset purkkien keräämiset, ”jos vaikka niitä taimia ensi keväänä tulee kasvatettua”. Tai puoli sukua kantaa sinulle erilaista kippoa, kuppia, nauhaa ja askartelutarviketta, ”kun sinä askartelet kaikenlaista, niin sinulla on varmaan käyttöä näille”. Tästä tietysti seuraa kaappien ja varastojen pullistelua, mutta se on sitten jo toisen jorinan aihe.

Netti ja facebook ovat tuoneet ihan uuden ulottuvuuden puutarha- ja kukkaharrastajalle. Kavereita löytyy nyt ryhmästä jos toisestakin. Yhdessä kaivataan kollektiivisesti kevättä kesäisten puutarhakuvien myötä. Netissä kyselläään kasvien hoito-ohjeita, vaihdetaan siemeniä ja annetaan vertaistukea muille vihertautiin sairastuneille; sillä alkaa olla siis jo terveydellistä sekä taloudellista merkitystä. 

Mutta huomasinpa kotoa vielä jotain muutakin. Eläviä kukkia ja kasveja löytyy tietysti sisältäkin, mutta paljon muutakin. Tapeteissa on kukkia ja puunrunkoja useammassakin huoneessa. Patalapuissa, valokuvista teetetyissä tauluissa, ryijyssä ja verhoissa on luontokuvia. Maljassa on käpyjä, toisessa kiviä. Seiniltä ja huuvan reunalta löytyy itse tehtyjä kuivakukkakransseja. Käkkyröitä oksia on maljakossa jos toisessakin. Jopa ruokailutilan valaisimesta löysin kaisla- aiheita ja yksi varjostin on tehty suodatinpussiruusuista.


Onko niin, että on jokin kummallinen geeni, joka on ohjannut valitsemaan noita sisustuselementtejä? Miellyttääkö silmää automaattisesti tietynlaiset asiat? Tapettivalinnoista tosin vastaavat talon edelliset asukkaat, mutta valittiinko talokin sisustuksen ja puutarhan perusteella?

 Olisikohan tässä tieteellisen tutkimuksen paikka?

Kevättä kohti


Aurinko, mikä ihana valoilmiö. Nyt täällä etelässäkin hohtavat valkoiset hanget ja timantit loistavat sen pinnalla. On hyvä aikaa unelmoida keväästä; useinhan jonkin odottaminen ja suunnittelu on juuri sitä parasta. Mitä kaikkea sitä uinuukaan puutarhassa ja luonnossa lepotilassa? Selviävätkö uudet ja vanhat istutukset talvesta? Mitä istuttaisi puutarhan vapaisiin kohtiin? Entä parvekeruukkuihin? Vai keskittyisikö tänä vuonna ihan vaan teeaineksien keräilyyn ja kuivakukkiin?
Itse olen sen verran kokeileva ja huoleton tarhuri, että järjestelmällisempiä varmasti hirvittää. Siirtelen kasveja paikasta toiseen, hyötykasveja on kukkien seassa siellä täällä, luonnonkasveja siirtyy ostettujen joukkoon ja yleensäkin asioita tehdään vähän ”tämä saattaisi näyttää hyvältä” – asenteella.  Sitten on käynnissä talven aikana vähän uhkearohkeampiakin juttuja puutarhassa; omena-, kirsikka- eikä päärynäpuun ympärillä ole verkkoja, eihän puput vierailleet aterioimassa viimekään talvena. Muratit selvisivät viime talvenakin ulkona, eiköhän nytkin…
Kylvö- osastolla siemenet odottavat vielä kotona pusseissa tai kaupassa. Tomaattien osalta on suunnitelmissa toimia kuten viime keväänäkin eli viipaleita multaan. Jotain on kuitenkin jo tehty; jääkaapista löytyi muutama itänyt peruna ja koska en raaskinut niitä kompostoriämpäriin heittää, päätyivät ne piharuukuun. Nyt meillä on siis perunat jo kuistissa taimella; saa nähdä tuliko siitä hyöty- vai viherkasvi. Viereissä lasipurkissa odottaa kevättä ja puutarhaan istutusta lokakuun lopulla pihalta maljakkoon otetut komeamaksaruohot. Juuret ovat jo aika komeita…

Potut kasvaa, tai sitten ei….
Nuotiopaikka näyttää vielä tattimetsältä.

Samalla kokeilevalla asenteella kuin rakennan puutarhaa teen myös asetelmia kukista ja luonnonmateriaaleista. Tähän aikaan niiden osalta on vielä tyydyttävä vanhojen muisteluun tai kimppujen tekemiseen ostokukista. Kukkasidonta – harrastus alkoi aikanaan yli 30 vuotta sitten kilpailemalla ja luonnonkukilla ja sitä on täydennetty opinnoillakin, mutta aina löytyy uutta ja ihmeellistä.
Tervetuloa siis mukaan ihmettelemään, oppimaan ja lumoutumaan yhdessä. Kevättä ja vihreää kohti!