Uusi alku

Marraskuun 17. vuonna 2018 oli taas yksi elämän merkkipäivistä. Silloin alkoivat floristi -opinnot Keudassa Mäntsälässä. Green Caren perusopinnot olivat vielä loppusuoralla ja päivätyökin vei aikaa, mutta…. Tämä on yksi niistä aloista, joista haluan oppia lisää.

Nyt aiemmin jäänyt blogi saakin uuden ulottuvuuden; siitä tulee myös osa floristin opintojen oppimismatkaa. Puutarhurin opinnoista on jo useampi vuosi aikaa ja päivittäinen työkin on muualla kuin kukkakaupassa, joten työtä ja tuskaakin on siis tiedossa.

Ensimmäinen harjoitustyö marrakuussa oli havukranssin valmistus ja koristelu. Työ tehtiin valmiille olkipohjalle ja koristelussa sai käyttää omaa vapaata harkintaa. Itse valitsin koristeluun luonnonmateriaaleja, ne kun ovat lähellä sydäntäni. Ketjutin siis alas meneväksi putoukseksi eukalyptuksen lehtiä ja kukintoja, ruusunmarjoja, tummia puukatteen palasia ja oksan pätkiä. Kranssi sai koristeekseen myös muutaman tuohisydämen.

Tämän tyyppistä kranssin koristelua en ollut ennen tehnyt. Olin ketjutukseen suhteellisen tyytyväinen, vaikka runsautta olisi ehkä voinut olla enemmäinkin. Kranssi sopii hyvin paikalleen ja on säilynyt hyvin eli on käyttökelpoinen näoin reilun kuukauden jälkeenkin. 

Toisena työnä ensimmäisellä lähijaksolla oli asetelma. Valitsin astiaksi eräänlaisen ”puuveneen”, ajopuun. Tuliko siitä tylsä? Olisiko kauniin astian pitänyt päästä enemmän esiin? No, ihan OK.

Koska jouduin lähijaksojen aikataulujen muuttumisen vuoksi olemaan poissa muutamalta sidontatunnilta, niin tämä havupohjalle tehty kimppu valmistui vähän kiireessä. Tämä näkyi vähän työn jäljessä; kaikki materiaalit ei oltu valittu oikein ajatuksella ja työn jälki ei ollut parasta mahdollista. Tekniikka on nyt kuitenkin tiedossa eli seuraavasta sitten parempaa harjoituksen kautta.

Lopulta ensimmäinen työssäoppimisjakso toteutui sitten jo aiemmin kuin arvasinkaan ja kukkakauppa täytti ne joulukuun hetket, jotka siviilityötä jäi. Tässä joitain näytteitä, silloin kun kameran muisti ja ehti ottaa esille. Paikkana Huutjärven kukka Pyhtään Siltakylässä.

Luontoystävän arkkulaite. Liljojen ja neilikoiden lisäksi mm. männyn oksia, käpyjä ja mustikan varpuja.
Asetelma muistotilaisuuden tarjoilupöydälle.

Mitä muuta joulukuuhun kuului? Siviilitöitä, eli mm. jouluisten asetelmien ohjausta eri kyläryhmissä, joululahjoja ystäville, kodin koristelua jouluun ym.

Kiitos tästä vuodesta, muutaman päivän päästä kohti vuotta 2019 ja uusia seikkailuja!