Kaunis on luoksenne kaipuu

Tällä hetkellä reissussa, joten kuinkahan kotona pärjätään? Ruukkukukat saivat varmaan riittävästi vettä ennen lähtöä. Nythän ei onneksi ole vielä kuumaa lasikuisitissakaan, joten se ei tuota ongelmaa. Mutta kuinkanhan kylvökset, jotka on ennätetty tehdä? Vesimelonit ja pelargoniat on taimella ja ensimmäiset tomaatit ennätetty laittaa multaan. Kuinka ihmeessä niiden käy neljän päivän poissaolon aikana? Huoltahan se aina tuottaa, kun joutuu jättämään kodin ja kasvit. Kesällä tämä tällainen mahoton reissaaminen olisi vieläkin hankalanpaa, kun aina on vielä enemmän huolehdittavia. Pitäisi olla kotona tukemassa, leikkaamassa, kuopsuttamassa ja kaivamassa. Mansikoita täytyisi poimia, pinaattia ja tilliä pakasta ja käydä taistoa rikkaruohoja vastaan. Voiko tarhuri koskaan kasvukautena rentoutua matkoillaan? Oletko ehkä sinä onnistunut ja löytänyt tavan katkaista tuon napanuoran kasvikuntaan, aina tilapäisesti?


Tilapäisen poissalon lisäksi kaipuuta voi tuottaa myös puutarhan tai vaikka parvekkeen lopullinen menettäminen. Itse olen toiminut jo pitkään ikäihmisten parissa ja olen konkreettisesti nähnyt ja kuullut oman pihan menettämisen tuskan. Omasta pihasta kerrotaan vielä vuosien jälkeen ja muistetaan kukkia ja tuoksuja, joita pihassa on ollut. Osa haluaa mennä pihalla käymään, jos se vain on mahdollista, mutta on heitäkin, joille kotoa lähtö esim. palvelukotiin on ollut niin rankka paikka, että siellä ei haluta edes mennä käymään. Pihaa on rakennettu ja vaalittu ehkä vuosikymmentenkin ajan, joten siitä on tullut kuin oma lapsi. Onkin ollut ihanaa olla mukana keskustelemassa ikäihmisten kanssa heidän pihoistaan, suunnittelemassa heidän kanssaan istutuksia palvelutalojen pihoille sekä tekemässä kukka-asetelmia yhdessä. ”Ihan itsekö minä tämän tein”. ”Saanko viedä tämän omaan huoneeseen?” Kukat, kasvit ja itse tekeminen tuottaa suunnatonta iloa, joka iässä.


Tutun pihapiirin tai parvekkeen voi joutua jättämään myös yhtäkkisesti sairauden, avioeron tai vaikkapa työpaikan vaihdoksen vuoksi. Onko jonkun itse rakennetun jättäminen tuottanut sinulle tuskaa? Oletko voinut hyvillä mielin jättää itse rakennetun toisen haltuun, niin että hän voi jatkaa siitä, mihin jäit? Vailla kateutta ja katkeruutta. Haikeutta ja häivähdys suruakin tähän kuitenkin varmaan liittyy, ainakin jonkin aikaa. Näin, vaikka valinta olisi oma. Vaikkapa silloin, kun siirtyy omakotitalosta toiseen syystä tai toisesta.
Muistan joskus lukeneeni puutarhaharrastajasta, joka kuljetti uuteen pihaansa useamman traktorikärryllisen kasveja vanhasta pihastaan. Ja vanhaankin jäi vielä täysi viherkertymä. Minäkin lastasin muuttoauton kyytiin reilu 1,5 vuotta sitten kasveja vanhan kodin pihasta, niitä itselle rakkaita ja huolella vaalittuja. Ne olivat ikään kuin matkamuistoja, jotka toivottavasti jatkavat nyt elämäänsä uudessa ympäristössä. Nämä matkamuistot eivät pölyynny kirjahyllyssä, vaan jos uuden kodin maaperä on niille suotuisa, ne jatkavat kukoistustaan, ehkäpä jopa paremmin kuin alkuperäisessä kodissaan.


    


Ainakin maalla kasvaneiden ja eläneiden joukossa myös tuttujen marjamaiden jättäminen voi olla raskasta.





Puutarhan rinnalla lemmikitkin voi olla kaipuun kohde, tuskallisen tai kauniin.

One thought on “Kaunis on luoksenne kaipuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s